191

Nyt ois ihan tosi siistiä jos joku vaan muuttuis mulle kameraks. En jaksa tällä hetkellä ees ettiä mitään ku tuntuu että vaihtoehtoja on hirveesti mutta silti ei yhtään. Töissä päivällä oli tosi innostunu olo niitten tehtävien suhteen mutta kotona ei taas enää yhtään tuntunu siltä että mikää huvittais.

Ois myös tosi siistiä jos Matias vois ilmestyä tähän nyt. Mulla on nyt ihan hirveen yksinäinen olo. On tosi masentavaa kun kotona on hiljasta ja pimeetä. Kukaan ei soita musiikkia, puhu tai oo vieressä. En mää varmaan tähän totu. Yksinolemiseen siis. Aina viikonloppusin totun sekunnissa siihen että Matias onkin kotona, ja sitte taas iskee karu totuus kun ollaan rautatieasemalla ja pari päivää on menny ihan liian nopeesti. Musta tuntuu inhottavalta vihata asiaa joka Matiakselle on kivaa ja tärkeetä. Ja oon kyllä ilonen sen puolesta siinä mielessä että sillä on siellä kivaa ja paljon kivoja ihmisiä ja paljon insideläppää ja paljon tekemistä, enkä mää armeijaa sinänsä vihaa, mutta silti tää on ihan hirveetä. Ainoot ihmiset joita nään on vanhemmat (sekä omat että Matiaksen) työkavereiden lisäks. Jälkimmäiset ei siltikään oo niitä läheisimpiä ihmisiä, kun ne on vähintään neljä vuotta vanhempia ja ihan eri planeetalta kun mää. Niitä kiinnostaa lähinnä ryyppääminen ja baareissa pyöriminen jne. Eikä vanhemmissa oo mitää vikaa, mutta haluaisin silti että näkisin usein mun kavereitakin. Tuntuu että niitten kanssa vaan on tosi hankala sopia mitään. Yläasteaikaa on siinä mielessä ikävä että sillon oli oletusarvo se että olin joka päivä mun parhaan kaverin kanssa. Tää on vaikeeta mulle myös sen takia että en oo ennen ollu oikeesti yksin kotona. Jos porukat meni arkena johonki yhen tai useemman yön reissulle, meille tuli joku (yleensä mun kummitäti) ihan vaan siks että joku on huolehtimassa koirasta koska meillä oli Niilon kanssa tosi aikaset aamuherätykset ja koira taas nukkuu mielellää pitempää. Jos ne meni viikonloppuna, meille tuli kavereita. Ja oli koira. Nyt oon vaan yksin. Sitte joskus ku Matias kotiutuu - ja oikeestaan jo nyt, kun sillä on lomia - arvostan ihan erilailla yhdessä elämistä ja olemista. Kaiken rakkausjutun (pussailun, halailun, vieressä nukkumisen ja lepertelyn) lisäks on kivaa, kun kaikkee ei tarvi tehä yksin. On joku, joka auttaa ostosten kantamisessa, kattaa pöydän tai ajaa autoa. Kuulostaa ihan siltä että haaveilen jostain orjasta tai hovimiehestä :D Mutta tarkotan vaan että on ihanaa jakaa arki jonkun kanssa.

Olipas siinä avautuminen. Vaikka on ankeeta niin silti on kiva juttu se että Matias tuleekin tällä viikolla lomille. Jee. <3 Nyt on vielä nelkytviis minuuttia ennen kun lösähän sohvalle kattomaan Sinkkuelämää kanapaninin kanssa.